Joulun pyhät olivat sujueet perinteisten asioiden äärellä. Aattona oli käyty Hietaniemen hautausmaalla viemässä kynttiläterveiset vanhemmille ja isovanhemmille. Sää oli aattona tavannomaisen haasteellinen; tänä vuonna liukas, ja vihmoi jäätävää tihkua. Siskokset Impi ja Kaarina kävivät käsikynkkää, kuten olivat oppineet vuosien varrella käymään ja kulkivat opitusti samaan tahtiin ja tuettiin toisia. Ja jos toinen kaatuisi, hyvin suurella todennäköisyydellä kaatuisi toinenkin.
Hautausmaalta kotiuduttua, oli keitetty torttukahvit ja kuunneltu jolurauhan julistus. Sitten oli ryhdytty kattamaan joulupöytää ja nautittu jouluateria. Aattoilta oli kuitenkin ollut poikkeuksellinen, kun siskokset olivat olleet vain kahden, mutta uuden vuoden aattoiltaan olivat tulossa sentään ystävät Aulis ja Rudolf. Siskokset olivat innoissaan, kun eivät olleet nähneet pieneen hetkeen ystäviään ja olipa heillä myös jännittävää kerrottavaa vierailleen, jonka olivat suunnitelleet tekevänsä näin vuosipäivänä.
Vuosi sitten oli Rudolf Laine tuonut laatikollisen kirjeitä ja kortteja, jotka olivat tulleet hänen Antikvariaattiinsa kuolinpesän yhteydessä. Kirjeiden henkilöiden nimet ja paikan nimet olivat herättäneet Rudolfissa muistikuvia, että nimet hän oli kuullut Korkin sisarusten luona ja hän oli ottanut ne talteen ja vuosi sitten aattona antanut ne Kaarinalle ja Impille. Silloin oli koko loppu ilta mennyt niitä tutkiessa! Ja sen jälkeen ne vasta olivatkin kiehtoneet ja vaatineet selvityksiä. Sisarukset olivat lukeneet, tutkineet, kirjanneet ylös, tehneet muistiinpanoja ja tehneet melkeinpä salapoliisityötä kirjeiden ja korttien kanssa. Nyt heillä olikin kirjoitettuna eräänlainen kronologinen tarina, joka posteista oli selvinnyt. Tämän he aikoivat esittää illan vieraille, jotka olivat olleet mukana mysteerin alkuvaiheessa
7Uutenavuotena oli tapana syödä vähän kevyemmin kuin jouluna, mutta jouluisia asioita, uudeksi muokattuna, kuten kinkun lopuista suolaisia pasteijoita ja puuron lopuista tehtyjä leipäsiä. Kun oli syöty, siirryttiin mukavasti istumaan ja Kaarina aloitti selvityksen - hänhän se esiintyvä taiteilija oli ja sai mukavasti tarinaan väriä... Oli käynyt selville, että kirjeet olivat Aksenja Malakoffin kirjoittamia kirjeitä ystävälleen Vennylle Helsinkiin monien vuosikymmenten varrelta, mutta erityisesti siskoksille merkityksellisiä olivat 1879 ja sen jälkeenkin kirjoitetut kirjeet, joissa oli heidän sukuunsa liittyvää tietoa. Aksenja oli asunut Kauppakylässä, samassa jossa Kaarinan ja Impi isoisä oli syntynyt ja jossa isoisän isällä oli ollut apteekki. Sisarukset olivat selvittäneet kirkonkirjoja, ja erilaisia dokkumentteja joita ihmisistä oli pidetty heidän asumisistaan, syntymät, kuolemat, ripille pääsyt, kuin myös ripitetyt ja kirkotetut. Ja kaikkinainen muuttoliike ja jokaisesta kirjeestä löytyneet päivämäärät ja muut paikka- ja henkilöiden tiedot oli kirjattu tarkkaan kronologiseen järjestykseen ja täydennetty löytyneillä asioilla ja aikamoinen tieto ja tarina niistä olikin selvinnyt.
No niin, Kaarina aloitti, kun oli päästy jälkiruoka-kahveihin. Aloitan eräästä loppukesän päivästä, jona kirjeiden mukaan oli Apteekkari Syrén, isoisämme isä ja puhutaan hänestä Syren vanhempana, molemmat kun olivat Albinus Syrenejä, isoisä ja hänen isänsä.
Niin, Aksenja Malakoff kirjoitti ystävälleen Vennylle Helsinkiin, että eräänä keäisenä päivänä oli Villa Malakoffiin tullut Apteekkari Syrén vanhempi. Oli pyytänyt tavata Aksenjaa aivan kahden, pyytänyt monesti anteeksi ja pahoitellut, että oli joutunut tulemaan tällaisen asian kanssa puhumaan ja selvitystä tekemään, mutta ei tässä muukaan auttanut. Kotona apteekkitalossa oli kaikki kuulema sekaisin... Vaimo itki aamusta iltaan eikä kyennyt sanomaan, saatika tekemään mitään ja tytär-raasu, jos ei itkenyt aivan niin paljon kuin äitinsä, kun oli kuitenkin toiveikas, oli kumminkin vähän jo ruvennut hätääntymään ja epätoivo oli nostanut päätään niin, että oli pakko jo puhua äidilleen ja siitäkös oli kaikki tämä kauheus valjennut myös Apteekkarille. Ja niin oli Apteekkari kertonut Akesenjalle, että oli tullut selvittämään miten asiat nyt oikein olivat ja mitä tässä oli odotettavissa... Juhannuksena oli apteekkarin nuori tytär, juuri 15 kynnykselle päässyt Juuli, Juulia, tavanut kesäjuhlassa nuoren miehen ja mennyt rakastumaan, näin oli Apteekkari antanut itsensä ymmärtää. Kovin olivat tunteet heti roihunneet. Oli sitten tietysti rakkauden viemänä tytär-höpsö antautunut miehen vietäväksi ja käyttämäksi - krhhmm, hmm, ymmärsihän Aksenja hyvä, mitä tässä tarkoitettiin... Noh, kyllähän Aksenja ymmärsi. Huokaisi hiljaa sisimmässään, syvään ja hartaasti, puristi kädet helmassaan yhteen ja yritti olla rauhallinen ja tyyni, vaikka arvasikin jo, mitä tulossa oli. Ja tulihan se sieltä - mitäpä muuta, kuin läpimätä vävy! Tuore, mutta jo nyt täysin hunsvotiksi todettu. Samaan tapaan oli tämä vävy tavannut Aksenjan tyttären, katsonut silmiin, ottanut kädestä ja pikavauhtia huomattiin häiden olevan enemmän kuin välttämättömyys. Ja onneksi ehdittiin vihille, kun näitä tyttösiä näytti nyt ilmaantuvan sitten muitakin. Niin kuin nyt tämä Apteekkari Syrénin tytär. Voi sentään. Vävy oli tullut juhannuksena kadettikoulusta lomille ja tapaamaan juuri vihittyä vaimoaan Villa Malakoffiin ja oli sitten onnistunut ilmeisesti retkeilemään täälläkin yksin, kun nuorikko oli olotilansa vuoksi ollut kovin huonovointinen ja heikko - se ketku! Aksenja vahvisti Apteekkarille, että vihityt olivat Michail Fedorov ja Aksenjan tytär Elizaveta, että täysin turhaan apteekkarin tytär odotti kosijaansa, sitä ei tulisi, vaikka miten olisi kesän valoisina öinä lupaillut. Apteekkari oli lähtenyt Aksenjan luota pää painuksissa, raskain askelin, vaikka oli tätä jo uumoillut, kun kylällä puhuttiin nuoresta kadettikoululaisesta Villa Malakoffin vävynä, mutta kun tytär niin kovasti oli väittänyt, että tulee ja vie, olihan se sitten käytävä tarkistamassa asia. No ei tulisi, eikä vallan vienyt... mihinkään.
No, miltä tämä kuulostaa, kysyi Kaarina ja keskeytti hetkeksi tarinoinnin... Otetaankos tuoreet kupit kahvia ja vielä olisi joulupipareita ja hieman juustoja, niin jatkankos sittten..? Aulis oli valmis pieneen purtavaan ja juustoihin, kuten myös Rudolf, mutta sitten haluttiin heti tietää jatkoa, miten asia oli edennynyt?
No niin... Aksenja oli kirjoittanut tästä koko vierailusta, jota kirjeessä oli kuvannut sanoin "kesän katastrofi" ja "häpeän päivä" - Venylle. Ja tietysti Venny vastannut. Niitä vastauskirjeitähän Vennyltä Aksenjale meillä ei ollut, nämä olivat Helsingistä, Vennyn perikunnan jäämiä, mutta jälleen uudesta Aksenjan kirjeestä saattoi saada selville mitä oli sovittu ja suunniteltu siinä välillä.
Aksenja oli ajatellut, että pitäisi jotenkin auttaa, kun hänen vävystään oli kuitenkin kyse ja hän oli tämän rohjakkeen tuonut Kauppakylään, vaikkei muuten vävynsä tekosista vastuussa ollutkaan. Mutta samassa tilanteessa olisi voinut olla hänen oma tyttärensä, joka oli vain sattunut tuon turhakkeen tapaamaan ennen apteekkarin tytärtä ja oli ennättänyt vihille ennen muita. Ja umpi rakastunut oli Aksenjan tytär ollut, niin hyvin oli tuo kanalja maalaillut kaiken maailman unelmia, vaikkei ollut mitään mahdolisuuksia muuttaa niistä ensimmäistäkään miksikään todeksi, tuhahteli Aksenja mielessään, mennessään vuorostaan Syreenitaloon. Apteekkari otti Aksenjan vastaan ja tervehtimässä kävi myös vaimo Maria, joka ei itkenyt enää aivan koko aikaa. Tytärkin oli sitten istutettu kamarin pöydän ääreen ja Aksenjakin vielä vannonut ja selittänyt, miten asiat nyt kerta kaikkiaan olivat. Sitten oli Aksenja kertonut ehdotuksen Juulille. Aksenja oli saanut sovittua ystävänsä Vennyn kanssa, että tyttö menisi Helsinkiin, jossa voisi tehdä sisäpiian töitä lapsen syntymään saakka. Syntymän jälkeen lapsi annettaisiin kasvatiksi perheeseen, jossa omia lapsia ei ollut. Tämän jälkeen tyttö voisi jatkaa työntekoa, tai palata kotiinsa, tulevaisuus olisi tytön sitten rauhassa mietittävissä. Mutta tärkeintä olisi päästä nyt kiireesti pois Kauppakylästä, jottei puheet lähtisi kulkemaan. Pienellä kylällä, jossa kaikki tunsivat toinen toisensa, oli nuoren tytön mukavan olon ja elon mahdollisuudet todella herkässä. Jos tyttö jäisi ja saisi lapsen täällä, puheet ja katseet seuraisivat aina tytön kannoilla. Surullista ja tavallaan kovin väärin, huomasi Aksenja tuntevansa, kun tämä kuitenkin oli niin kovin yleistä, mutta niin se aika vain ei suonut helppoa elämää isättömälle, saati sen äidille. Naimisiin olisi pitänyt päästä, mutta nuoret eivät kovin suosiolla toisten lapsia otttaisi, tai itse asiassa nuorten vanhemmat. Joskus joku vanhempi herra, jolla omia lapsia ei ollut, saattoi ottaa tytön vaimoksi ja lapsen omaksi, siinä olisi pieni mahdolisuus, mutta näitäkään mahdollisia ei Aksenja omalta kylältä löytänyt yhtään ehdokkaaksi, vaikka oli mielessään käynyt myös kaikki talot ja niiden asukkaat läpi.
Tyttö ei innostunut asiasta, vaikka oli jo ymmärtänyt todeksi asian, ettei lapsen isä olisi tulossa kosimaan, tai edes käymään ja todellisuus alkoi valjeta, mutta selvästi asiassa oli vieä pureksittavaa. Voi voi sentään, voivotteli Aksenja palatessaan kotiin. Tyttö oli niin kovin lapsekaskin, että hän ei ollenkaan ihmetellyt miten nopeasti sikaileva vävynsä oli onnistunut aikeissaan.
Tyypillinen ratkaisu, Rudolf heitti väliin, kun sai Impiltä uuden kupin kahvia. Miten olettekin onnistuneet kaivamaan kaikki ihmisten tunteetkin näistä kirjeistä? - Voi, se ei tuottanut vaikeuksia, totesi Impi; Aksenja on kirjoittanut niin tunteikkaasti ja kauniisti ja kuvannut kaikkien tuntoja hyvin yksityiskotaisesti, erityisesti omia tunnetilojaan. Ne on pitänyt vain saada kaikki kronologiseksi tarinaksi. - No, miten siinä kävi, lähtikös tyttö, kiirehtii Aulis jälleen...
Aksenjan kirjeistä sai kuvan, että kyllä, tyttö oli lopuksi lähtenyt Helsinkiin, yhdessä kirjeessä oli junan lähtöaika ilmoitettu Vennylle ja pyydetty asemalle vastaan.
Olipas kovin hyvä tuuri, että näitä asioita ei kaikkia sovittu ja hoidettu vain telefoonin välityksellä, vaikka molemmissa taloissa oli telefoonikoneet olleetkin. Muuten olisi nämä asiat jääneet vallan salaisuuksiksi. Se johtui puhtaasti siitä, että kumpikaan rouvista ei luottanut sentraaleihin ja siihen, että asiat olisivat jääneet vain ystävättärien välisiksi. Tytön vaiheista Vennyllä, ei ollut enempää tietoa. Venny niistä oli varmasti kertonut Aksenjalle, mutta niitä kirjeitä ei ollut käytettävissä. Sen verran oli viestin vaihdosta selvinnyt, että tyttö oli tavannut erään nuoren sekatyömiehen, ja oli mennyt vihille hänen kanssan ja se olisi tapahtunut jopa ennen lapsen syntymää? Aksenjan kirjeistä Vennylle oli selvinnyt, että Aksenja oli ollut jonkin aikaa yhteydessä vielä Apteekkari Syreniin, joka oli itsekin muuttanut Helsinkiin nopeahkosti tyttären jälkeen ja perustanut apteekin sinne. Aksenja oli ymmärtänyt, että ratkaisu oli jotenkin liittynyt tyttäreen ja hänen asioiden hoitoonsa. Syreenitalo Kauppakylällä oli ollut muuton jälkeen tyhjillään usean vuoden, kunnes Lev ja Sofka - nimiset olivat sen sitten ostaneet. Hekin olivat jotain kautta Kaarinalle ja Impille sukua, ilmeni Aksenjan kirjeessä pienessä huomautuksessa. Kaarinalla ja Impillä itse asiassa voisi olla elossa olevia sukulaisiakin, mutta niitä he eivät olleet vielä löytäneet. Apteekkarin tyttären nimi avioliiton jälkeen ja miehen nimi olivat puuttuneet kirjeistä. Ehkä niitä ei Aksenjakaan ollut kuullut. Kovin paljon oli salattua, tai puhumatonta asiaa näemmä Kaarinan ja Impin menneisyydessä ja perheessä ollut. Kaarina totesi, etteivät he olleet milloinkaan kuulleet äidin kertoneen, että hänellä olisi ollut täti, vielä vähemmän serkku, eikä isoisän, että tällä olisi ollut sisar ja tällä mahdollisesti myös lapsia. Sisaruksia oli isoisällä ollut itse asiassa kaikkiaan neljä, se oli ilmennyt kirkon kirjoista, mutta kolme muuta, jotka syntyivät isoisän ja hänen vanhemman sisarensa Juulin välissä, olivat kuolleet joko syntyessään, tai alle puolivuotiaina. Näistäkään ei muistettu koskaan kuullun. No, ne taisivat olla sellaisia asioita joita ei liiemmin muutenkaan naiset kellekkään puhelleet.
No olihan tarina, Aulis totesi. Miten tästä eteenpäin? - No, kyllä kiehtoisi saada selville mitä isoisän sisarelle ja mahdolliselle lapselle oli tapahtunut? Onko kaupungissamme vielä sukua, se olisi todella hauskaa, kun olemme aina ajatelleet, että meitä on vain me. Niin, tämä lähempi aika on hieman vaikeampaa tutkittavaa ja tuntuu, että ei heti löydy mitä haluaisi ja kun puuttuu niitä nimiäkin, mutta selvittelemme. Melkeinpä on kaikki paperit kyllä nyt ruodittu moneen kertaan.
Rudolf on kirjeistä kehrätyn tarinan innostama myös ja lupaa käydä vielä tuon pesän tavarat uudelleen läpi. Rudolf on tarkka ja hyvä luetteloimaan ja aina ei ennätä tutkia joka laatikkoa ja laukkua perinpohjin heti, mutta muistaa, missä on kyseiseen pesään liittyvää esineistöä ja lupaa tutkia ne vielä, jospa hyvinkin jokin ratkaiseva palanen löytyisi. Niin, nyt olemme saaneet palapelin jo aika suureksi, mutta vielä puuttuu paljon palasia, tuumaa Impikin.
Hei, mitäpä jos lähedemme yhdessä vähän happihyppelylle tähän väliin? Voisimme mennää Mairen Makkaraan tapaamaan Mairea, hänellä taitaa olla kioski pidempään auki tänään Uuden Vuoden kunniaksi. Onkohan kaupungilla hulinaa?!
Rudolf sanoi menevänsä kotiin, väsytti, mutta ise asiassa suunnitteli hakevansa yhden vanhan pyykkikorillisen paperitavaraa liikkeestään, jonka muisti vielä olevan käymättä läpi. Se oli tästä samasta ostoerästä, joista oli nämäkin niin jännittävät tarinat selvinneet. Ja jotka olivat tosia ja tulleet häntäkin näin lähelle!
Siskokset lähtivät Auliksen kera makkarakioskille. Melko rauhallista näytti olevan. Otan kyllä lihapiirakan nakilla, pyysi Kaarina. Impi ja Aulis tekivät omia tilauksiaan.
