Mairen Makkara

Iltapäivä oli kierähtänyt alkuiltaan, oli jo hämärää ja Makkosen Maire oli saapunut makkarakioskilleen. Jääkaappiin päivällä leivotut tuoreet lihapiirakat ja silmäys muuten valikoimiin; oliko kaikkea ja pitääkös huomenna jo käydä hakemassa tukusta jotain.

Oli ollut sateita koko päivän ja sama sää jatkui vielä nyt illallakin. Maire oli vähän kastunut kioskille tullessaan. Sadetakki pitäisi ehdottomasti hankkia uusi, nykyinen ei tuntun enää pitävän vettä niin kuin oli tarkoitus.  Pimeys oli kouriintuntuvaa ja tuntui, että osa katuvalojen lähettämästä valostakin hävisi jonnekkin, ennen kuin pääsi maahan saakka.

Mitenhän tänään olisi asiakkaita liikkeellä... ei varmaan jonoksi asti...

No nyt joku lähestyy... tulee ihan valoon ja suojaan katoksen alle... kyllä vaan, tutkii jo hinnastoa. Kyllä, taitaa ensimmäinen asiakas olla...

Ja Maire oli oikeassa, suuhunpantavaa listalta etsi luukulle tullut sangen parrakas mies...
Tälle herralle Maire oli myynyt iltapalaa muutaman  kerran jo aiemminkin. Mies tutkii listaa ja päätyy sitten pyytämään höyrymakkaran, kuten aina aiemminkin. Mitäs sitä hyväksi todettua vaihtamaan, toteaa tilatessaan, Mairelle... Odottaa hetken...

... ja siirtyy sitten kioskin sivuun nauttimaan kuuman makkaransa.

Mies on Eskil Stam. Varsinainen maailman matkaaja. 

Eskil on länsirannikolta kotoisin ja vaikka asuinpaikka onkin vaihtunut usein, on aina meri ollut jossain lähettyvillä. Eskilin isä oli Ahvenanmaalta kotoisin ja vaikka veri ei isää merille vienyt, niin kuin suurinta osaa sukua, vaan opintoihin ja sen kautta tullin erinäisiin tehtäviin, oli asuinpakat aina asettuneet lähelle merta, pitkin länsirannikkoa - ja sitähän riitti. 

Näin oli Eskilille meri tuttuakin tutumpi ja pienestä pojasta saakka oli kaikenlaista hanttihommaa satamista löytynyt. Sitten oli ikää karttunut, tehtävät tulleet vaativammiksi ja pieniä purjehduksia tullut tehdyksi. Ja sitten oli koittanut päivä, kun yhdessä satamassa oli Eskil astunut vähän isompaan laivaan ja sinne Eskil olikin sitten jäänyt hieman pidemmäksi aikaa. Aluksen kanssa oli tullut seilattua monet meret, nähtyä maailman eri satamia ja jos minkäkinlaista elämää niissä.

Eskil oli nyt asettunut Helsinkiin, jossa oli myös elämän varrella asunut aiemminkin. Aika näyttäisi, jäisikö asuminen tällä kertaa pitkäaikaiseksi. 
Maire oli kiinnittänyt huomiota mieheen jo aiemmin, miehen käytyä muutamaan kertaan kioskilla. Miehestä välittyi sellaista syvää rauhallisuutta, varmuutta ja läpöä.  Ja kun Maire oli tänäänkin ojentanut höyrymakkaran ja katsahtanut samalla miehen silmiin, oli kuin niihin olisi hymyn kera syttyneet myös tähdet.

... toivottavasti taas tulee... ehti Maire jo toivoa, kun mies kääntyi ja lähti.

Ilta oli kovin hiljaneinen, niin kuin Maire oli arvannutkin. Mielessä oli kyllä salaperäisen partaisen miehen käynti. Ja mukavasti lämmitti mieltä, kun nauravat silmät tulivat taas mieleen. Pitäisiköhän ensi kerralla kysyä nimeä, pohtii Maire... niin, jos mies nyt ylipäätään tulee.. 

Maire nostaa roskapussit ja varovaisesti katsoo ovesta pimeään alkuyöhön. Pitää olla varovainen, koskaan ei tiedä... tuttu kioskin pitäjä oli jokin aika sitten ryövätty juuri illalla, kun oli pistänyt kioskin kiinni.

Maire pudottaa roskat roskapönttöön ja kääntyy sukkelaan sisään sulkemaan kioskia. 

Huomenna onkin sunnuntai. Sunnuntai- ja maanantai-illat Maire nykyään pitää kioskin kiinni ja vapaata. Pitääkin käydä Kaarinalla ja Impillä kysymässä kuulumisia, ei ollakaan nähty moneen päivään. Ties vaikka tuntisivat tuon parrakkaan miehen.

* upea roskis ja siirtolava ovat Eijalta - eijulista.blogspot.com -   perinteisen aattoluukun vaihdosta. Kiitos Eija, silloin jo tiesin mihin ne tulevat, vaikka kioski oli vasta haave 🥰

Joulun postia - siirretty, julkaistu myös Nukkekotilehdessä 2018

 Impi ja Kaarina Korkin asunnosta kuului aamutuimaan jo hiljaista liikehdintää. Siellä oli puurokattila hautumassa hellalla,  radiossa soi ja Impi hyräili hiljaa mukana; Joulumaa on muutakin kuin pelkkää toiveunta….  Sekoitti välillä puurokattilaa, jottei se palaisi pohjaan. Se kun otti niin herkästi kiinni.

Impi oli noussut jo varhain, kuten tapasi tehdä muulloinkin. Aamut olivat mukavia. Sai nauttia rauhallisesti kahvit,  kuunnella  uutiset ja samalla seurata, kun oma talo ja kaupunki hiljalleen heräilivät. Vastapäiseen taloon syttyivät valot ikkunoihin yksi toisensa jälkeen, kuin monisilmäinen jättiläinen olisi availlut silmiään. Oman asunnon yläkerrasta  kuului vaimeaa askellusta ja oven narinaa, jossain joku yski rankasti ja toisaalla kuului jo miten asunnon ovi rappuun suljettiin naksahtaen ja sitten helisi hissin ovet. Talo heräsi eloon.

Impillä oli takana kiireiset viikot. Hän oli käynyt monessa kodissa tekemässä joulusiivouksia ja autellut joulun valmisteluissa. Monet olivat iloisia avusta ja iloinen oli myös Impi saamastaan korvauksesta. Erityisesti rahallisesta. Jokainen ropo oli enemmän kuin tarpeen.

Kaarina kuului heränneen. Impi vei hänelle riisipuuron. Aattoaamu alkoi perinteisesti riisipuurolla. Kaarina tosin söi sen,  ei niin jouluisasti,  mansikkahillolla.

Kaarinan mieli oli keveä ja hyvin nukuttu yö eilisen joulukonsertin jälkeen antoi mukavat eväät aaton viettoon. Kaarina lusikoi puuronsa, pukeutuu ja sitten kiirehdittiin hautuumaalle.  Puuro lämmitti vielä mukavasti vatsassa, kun  siskokset lähtivät ovesta ulos.

Kaupungilla tuuli, mutta yhteisesti he päättivät mennä jalan. Kummatkin nostivat kauluksiaan ja kietoivat villahuivia vielä vähän poskienkin suojaksi, ottivat sitten toisiaan käsikynkästä ja lähtivät kohti Hietaniemeä.

Matkalla Kaarina kertoi joulukonsertista tarkemmin, ruoti laulut ja laulajat ja oli erityisen tyytyväinen omaan esitykseensä. Ainahan Kaarina yhden laulun esitti, vähintäänkin, oman seurakunnan kirkko kun oli kyseessä. Pianisti vain ei ollut ollutkaan niin taitava kuin yleensä. Kaarinahan lauloi vain pianon säestyksessä, hän ei pitänyt urkujen mahtipontisesta soitannasta jonka kanssa joutui suorastaan kilpailemaan.

Hautuumaalla oli jo paljon ihmisiä, vaikka monet kävivät vähän myöhemmin, jolloin hämärässä loistavat sadat kynttilät loivat kauniin tunnelman. Usein aattona oli tuulinen ja sateinen ilma. Milloin pyrytti, milloin satoi silkkaa vettä ja kynttilöitä oli hankala saada palamaan. Tänään oli kuitenkin pikkupakkanen ja lumi maassa, pienen tuulenpuuskan pyyhkiessä hetkittäin kulkijoita.

Haudalla hiljennyttiin. Sinne olivat päätyneet vierekkäin molemmat vanhemmat, Jahvetti ja Birgitta. Ja vieressä lepäsivät Birgitan vanhemmat Apteekkari Syren ja vaimonsa Maria. Kovin pitkällä Kauppakylän vainioista ja kylänraitista. Kaarina asetti haudoille kiveä vasten nojaamaan männynhavuista kiedotun kranssin. Impi otti pussista jäiset pihlajanmarjatertut ja laski ne kranssien lomaan, asetteli ja sommitteli. Katsoi vähän kauempaa ja kohensi jotain kohtaa, kunnes oli tyytyväinen. Pihlajanmarjatertut oli jo syksyllä poimittu ja säilytetty pakasteessa tätä varten. Sitten kynttilälyhdyt. Molemmin puolin kranssia.

Hyvää joulua isälle ja äidille! – toivottivat molemmat.. Hyvää joulua vaari ja mummu.

Takaisin tullessa oli ovenkahvaan sidottu kukkapuketti.  Lähitalon perheeltä. Eritoten Impi sai jouluna tervehdyksiä. Suklaata ja kukkia, koristeltuja pipareita,  lasten tekemiä koristeita perheiltä, joissa kävi auttelemassa.  Kaarina irrotti kukan ja molemmat astuivat eteiseen. Posket punaisina ja vaatteista mukana leviävän kylmän ilman saattelemana Impi kiirehti laittamaan kahvipannun päälle.  Ehdittiin mukavasti kuulemaan joulurauhan julistus. Suomen Turusta. Impi toi kupit kahvia ja sen seuraksi nautittiin joulutortut. Istuttiin kamarissa ja oltiin hetki hiljaa. Kaarinakin, vaikka nauttikin oman äänensä kuulemisesta.

Sitten lämmitettiin laatikoita. Impi oli jo useana vuonna käynyt paistamassa erään lääkäriperheen joululaatikot ja samalla Impi sai näistä ottaa itselle yhdet, niin ei erikseen tarvinnut kuin kotona laittaa uuniin ja lämmittää. Kinkku oli paistettu jo edellisenä iltana. Impi oli jäänyt sitä vahtimaan, kun Kaarina oli lähtenyt kirkkoon  esiintymään joulukonserttiin.

Kaupunki hiljeni ja liikennekin vaimeni. Ikkunoissa loistivat joulun tähdet, tai kynttilät. Iltapäivästä, kun Antikvariaatti oli sulkenut ovensa, tuli Rudolf Laine ja omalta suunnaltaan Aulis Winsten,  jouluaterialle.  Siskokset eivät oikein muistaneet mistä yhteinen aaton vietto oli saanut alkunsa, mutta nyt se oli jo vakiintunut tapa.

Aulis lausui joulurunon tervehdykseksi jo heti eteisessä, ojensi tuomisensa; hunajaa ja joulukaramelleja. Rudolf saapui heti perään. Toivotti hyvät joulut, riisui talvivaatteet ja laski kohtalaisen kokoisen pahvirasian eteisen lattialle. Tämä on teille, mutta paneudutaan siihen vasta ruokailun jälkeen.

Ja sitten käytiin pöytään. Laatikoita oli joka sorttia, oli rosollia ja silliä ja tietenkin suuri kinkku.  Ennen kuin aloitettiin, lausui Aulis jouluevankeliumista  otteita. Hartaalla, värikkäällä äänellä ja sitten syötiin. Hetki hiljaa, vain joulun makuja maistellen. Itse kullekin nousi omia muistoja joiden parissa oltiin. Sitten niitä jaettiin toisten kanssa. Naurettiin, kerrottiin mukavia sattumuksia ja haikeitakin asioita. Joulu herkisti laajaan tunneskaalaan.

Kun oli syöty, siirryttiin pöydästä ja Rudolf kävi hakemassa laatikkonsa. Hän ojensi sen Kaarinalle.

Jonkun tavaraerän mukana tuli kasa kortteja ja kirjeitä. Käyn aina ne läpi harvinaisten korttien ja postimerkkien varalta. Nyt lukiessa tuntui jotenkin tutulta nimet; Kauppakylä ja  apteekkari Syren ja otin nämä erilleen. Kaarina ja Impi innostuivat, heidän ukkinsa… apteekkari Syren. Molemmat alkoivat tutkia vanhaa postia. Allekirjoittajana on Aksenja, tai Aksenja Malakoff, päiväykset usein kuluneet ja postileimatkin useimmat lukukelvottomia.  Monet alkoivat toivotuksilla; parahin Venny, rakas ystäväni Venny, Venny hyvä…  kiitettiin kirjeistä, vierailuista ja kerrottiin kuulumisia. Sitte joissain mainittiin Syreenitalo, apteekkari Syren ja peitellysti tytär ja tyttärelle tapahtunut onneton  asia.  Mitä ihmettä tämä on, Kaarina on aivan kiihdyksissään. Eihän tämä voi olla ukista kyse. Ukkihan oli pitänyt apteekkia Helsingissä…  No niin… mutta Ukin isähän  oli myös apteekkari Syren. Toimi Kauppakylässä ennen Helsinkiin tuloa perheensä kanssa. Apteekkarin tytär… äitikö..  Vai oliko ukilla sisarta.. Ei muistanut kumpikaan. Ja mikä ihmeen onnettomuus…

Aulis seurasi jännittyneenä papereiden ja kirjeiden läpikäyntiä... Glögi lämmitti...

Kaarina ja Impi lukivat vuoron perää aina uusia ja uusia kortteja ja kirjeitä ja yrittivät saada niihin jonkin tolkun. Aika kului…

Ikkunassa, oranssin joulutähden takana leijailija valkeita hattaroita, oli alkanut sataa lunta. Jouluaatto kääntyi hiljalleen iltaa, kun Impi keitti vielä uuden pannun kahvia, laittoi voileipiä ja kuumat glögit.  Tässähän menisi jouluyökin. Ja mukavasti se sitten pantaisiin menemään, jos niin oli tarvis.

Makkosen Maire - siirretty postaus 23.12.2022

  Kerrostalossa, Kaarinan ja Impin naapurissa, asuu Makkoset. Maire Makkonen. Mieskin Mairella on, mutta häntä naapureista ani harva muistaa nähneensä. 

Ei sen puoleen, ei kovin usein viimeisten vuosien aikana Mairekaan.

Makkosilla on kuitenkin pieni yksiö (fyysisesti tulevana projektina paloissa vielä 😀) kaksi kerrosta Kaarinan ja Impin asunnon yläpuolella.  Vuokra yksiö, jossa Maire on viihtynyt yksinolosta huolimatta  oikein hyvin.

  
Naimisiin Makkoset menivät, kuten usein kävi; olosuhteiden auttamina. 

Pari tanssi-iltaa: ... "on soitto taas vaiennut, viimeiset lähteneet, on, yön syliin pois..." ja valssin jälkeen Makkonen oli saatellut ihan kotiin saakka. 

Sitten olikin lapsi ilmoitellut tulostaan ja nopeasti sovittiin vihkipäivästä. Ennen vihkimistä oli kuitenkin käynyt jotain ikävää, ja lasta ei enää ollut tulossa, jolloin Makkonen oli sanonut Mairelle, ettei hänen tarvitsisi mennä naimisiin, jos ei Maire haluaisi. 

Mairen oli vaikea päättää niin tärkeästä asiasta ja yks kaks sovittu päivä tuli ja meni ja Maire huomasi olevansa rouva Makkonen.

Melko nopeasti herra Makkonen lähti Norjaan kalatehtaille. Luvassa oli ruhtinaalliset tienestit ja tulevaisuudessa siinti parempi, leveämpi leipä ja elämä. Ja kyllähän sieltä ihan mukavasti  Makkonen tienasi. Sai tuotua aina mukavan tilipussin vapaillaan käydessään.  Sitten Makkonen suunnitteli, että Mairekin lähtisi mukaan, muutettaisiin kokonaan Norjaan.
No, sitä jäi Maire miettimään. Aika suuri päätös niin äkkiä tehtäväksi. 

Niinpä Makkonen kävi aina vapaillaan kotona. Sieltä asti ei ihan joka vapaapäiville kuitenkaan tultu, vaan pidemille lomille sitten vasta.

Aikaa myöden lomat alkoivat harveta ja Makkoselta tuli postiosoituksena  pikku summat. Ja lähetti kirjeen, tai kortin. 

 Maire ei itse asiassa muistanut milloin viimeksi olisi miestä nähnyt ja ajan myötä kävi yhä selvemmäksi, ettei Maire sitten olisi muuttamassa.

Kortti silloin tällöin. Niitä tuli välillä Englannistakin, Tanskasta ja sitten taas Norjasta.  Ja nyt kummallisesti sisä-Suomen pieneltä paikkakunnalta viimeiset.  Ystävät sanoivat, että toinen nainen sillä siellä on. Ihan vihkimätön perhekin, mutta ei Maire asiaa sen kummemmin selvittänyt.

Pelkäsikin vähän, mitä löytäisi ja ehkä sitten pitäisi  koko asiallekin silloin tehdä jotain.

Kovin oli iso asia selvitettäväksi. No, tuonnempana, jos ei Makkosesta kuuluisi mitään tuon varmempaa.

Mairella oli oma grillikioski kaupungilla. Aloitti jo aamulla lihapiiraiden taikinalla ja jatkoi alku illasta grillillään. Kunnon lihapiirakkaa kahdella nakilla ja höyrytettyä makkaraa.  Kurkkusalaattia ja sipulia. Sellaista yksinkertaista ja perinteistä. Maukasta. Sitä sai Maire Makkosen Grillistä!

Nykyään menekki ei enää ollut niin hyvä. Sitä mukaa, kun jokin liike lopetti, avasi siihen uusi Pizeria.

 Kuskasivat kotiinkin, ei tarvinnut vaivautua paikan päälle.

 Aamuyöllä olisi ehkä ollut menekkiä enemmän, kun ravintoloista tuli nuorta ja nälkäistä väkeä, mutta Maire ei uskaltanut. Oli ruvennut sulkemaan aikaisemmin, kun meno kaupungilla oli aikamoista nykyään yön pikkutunteina. Ennen sitä oli kunnon humalaisia liikkeellä joiden kanssa Maire aina pärjäsi,  mutta nyt tuntui että kaikkea muuta, vihamielistä, agressiivista ja rähisijä porukkaa. 

Maire päästi joskus mieleensä pienen epäilyn, että mitä sitten, kun Grilliä ei kannattaisi, tai uskaltaisi oikeasti enää pitää. Mikä sitten olisi edessä...,  mutta toisaalta, sitä voisi miettiä sitten paremmalla ajalla.

 Tänään oli vapaa päivä. Yhden hän piti viikossa ja tämän hän viettäisi naapurin Impin kanssa. 

Pitääkin pistää takki päälle ja lähteä alakertaan. Oli aurinkoinen päivä ja sovittiin että käydään kaupungilla, Rudolf Laineen pitämässä Antikvariaatissa. Olisikohan Aulis Winstén paikalla. Usein oli.

*********

Paljon oli Mairella suuria asioita pohdittavana, mutta  kun tarkemmin häntä katsoo, niin ehkä hän ei niin piittaakaan. Maire taitaa kumminkin pärjätä aina!

Nyt ollaan onnellisia.... - siirretty postaus 19.11.2015

 No nyt ollaan onnellisia!

Kaarina ja Impi - ja kyllä varmaan eniten minä;

Keittiö sai kaapit - ja juu, juu en, en tosiaankaan ole tehnyt niitä itse,

vaan ihanainen Kekäleen Maija - Äiteenäkin tiedetään (no Pirren oma Äitee) ja  erittäin taitavana
puu(kin) tekijänä.

Ei voisi onnellisempi nyt olla  <3

*

Ja juu, jääkaappiin saa laitettua valon - ja siinä on aukeava pakastelokero, lasihyllyt ja
lasinen vihenneslaatikko ja ovilokerot, ihan kun oikeat.

Ja juu-u. hellaankin saa valon, siinä on peltien säilytys luukku alhaalla, ja pelti tietenkin...

Koekiinnitetty ja yläkaapit vielä tukien varassa....

... ja tiskipöytä kahdella altaalla, tulppineen, kuivauskaapissa ritilät, ja kaikki kaapit ja laatikot aukeavat...

Niin on Kaarinakin hämillään, ettei tiedä montakos "köyhää ritaria" tänään söisi!

Suur kiitos Maijalle! <3

Leijun varmaan monta viikkoa

Rudolf Laine - siirretty postaus 11.10.2015

 Kaarinan ja Impin yksiö näyttää saavan uusia vieraita...

Ja erittäin persoonallisia sellaisia. Kaikki enemmän tahi vähemmän taiteellisia,
intellektuelleja ja charmantteja persoonia.
Teelle ja köyhiä ritareita nauttimaan saapuu Rudolf Laine.

Naapuri kortteliin kahden suuren kerrostalon väliin on jäänyt kaupungin isien harmiksi ja kaupunkilaisten iloksi vanha puutalokortteli jonka yhdessä rakennuksessa on tummasävyinen, hämyinen ja salaperäinenkin antikvariaatti; Seitsemän Meren Laulu.
Osto- ja myynti toimintaa siellä harjoittaa Rudolf Laine. Vähintäänkin liikkeensä näköinen, vai voisiko sanoa, että liike myötäilee pitkälti Rudolfin mielenliikkeitä.
Liikkeen pölyn ja vanhojen kirjojen tuoksussa usein viettää aikaa myös Aulis Winstén.
Siellä piipahtelee myös Impi, mutta Kaarina odottaa aina, että Rudolf saapuu hänen luokseen.
Pöly käy Kaarinan kurkkuun ja äänihuulet, arka instrumentti, on vaarana mennä epäkuntoon, tai peräti vaurioitua.
Tosin siitä on jo aikaa, kun Kaarina on viimeksi lavalla äänihuuliaan avannut, mutta iäkkäämmillekin saattaa tulla kysyntää, ainakin näin lahjakkaille ja siksi on herkästä instrumentista pidettävä huolta.
Niinpä Rudolf visiteeraa säännöllisesti pienessä yksiössä.

Tällä kertaa tarjolla on mansikoita...

ja Impin köyhiä ritareita teen kera

Rudolf tuo aina sähköä pienen huoneen tunnelmaan sinne saapuessaan

Lähipäivien taiteelliset tapahtumat ruoditaan erittäin tarkkaan...

... taide näyttelyt arvostellaan, kirjallisuusmatineat...

.. ja eritoten konsertit ja teatteri esitykset käydän läpi hetki hetkeltä

ja aina joku heistä on ollut paikalla joten saadaan ihan paikan päältä myös tunnelema- ja vieras raportit.

...usein päivä ennättää vaihtua iltaan ja puhetta riittää  monesti vielä
 pitkälle yöhön pienen yksiön pöydän äärellä
ennen kuin siitä maltetaan nousta ja lähteä nukkuvan kaupungin
kaduille ja kotiin -  joskus vakaasti, joskus hiukan epävarmemmin askelin,
mutta joka kerta erittäin iloisin mielin.

Kerrostaloelämää - siirretty postaus 24.9.2015

 Kerrostalossa jatkuu elämä vaikka seinistäkin vielä osa puuttuu - tuulista on.

Mutta niin on väkevästi valmistumisessa Korkin sisarusten arki mukana...
Ja eihän tämä elo näköjään pysy enää pelkästään heidän arkena, vaan siihen tupsahtelee jo ystävätkin;
Aulis Winstén.
Aulis tuntee suurta paloa taiteisiin ja on erityisesti teatterin ja musiikin ystävä. Hän kirjoittaa joskus värssyn jos toisenkin ja kovin mielellään myös lukee niitä. Joskus ajautuu herkkään tilaan ja suuressa tunnekuohussaan ryhtyy lausumaan niin omia, kuin suurten taitajien runoja ja kuolemattomia sanoja.
Ja se on lausuntaa se, jos mikä!

Aulis ennättää istahtaa jo pöytään ja Impi tuo juuri paistuneita köyhiä ritareita, kun Kaarina nousee ja komentaa Auliksen uudelleen liikkeelle...

ja katsomaan kylpyhuonetta...

 

...ja kurkkaamaan keittiötä (jaa-a missähän se Impi on ritarit paistellut?)

No. mitä mieltä olet?

 

Ja taas istutaan mukavasti pöytään...

 

Kyllähän tässä näiden tarjoilujen äärellä varmaan jokin mielipidekin vielä kehittyy..

 

Niin, huomasittekos; vessassa on ovi!

Impi ja Kaarina Korkin asunto - siirretty postaus 26..2015

 Kesällä 1936 tanssittiin tehdastyöläinen Jahvetti Korkin ja apteekkarin tytär Birgitta Syrénin häitä.

Häälahjakasi oli apteekkari ostanut  ainukaiselle  tyttärelleen ja sulhaselle pienen yksiön
vuosikymmen aiemmin rakennetusta talosta.
Apteekkari  oli  myynyt  perimänsä Kauppakylässä sijainneen apteekkitalon, Syreenitalon  ja pistänyt  osan sukanvarteen tytärtään varten.
Elämä lähti mukavasti käyntiin; ei suuria, mutta Jahvetti kävi töissä, Birgitan hoitaessa pientä ja rakasta kotiaan.
Sitten alkoivat sodan tuulet ja Jahvetti lähtikin vuosiksi rintamalle.
Sodasta saapui sairaalloinen, sodan runtelema Jahvetti ja elämä oli kovin erilaista mitä se oli ollut sitä ennen.  Muutama vuosi sodan jälkeen 1946 syntyi pieni tytär joka kasteessa sai nimekseen Impi Birgitta. Jahvetti ja Birgitta jo olivat ajatelleet ettei heitä lapsilla siunata, mutta alle vuoden edellisestä synnytyksestä syntyi vielä Impille pikkusisar; Kaarina. Jotenkin pariskunta oli jo kaikesta niukkuudesta niin uupuneita, että Kaarinalle ei ollut kirjattu papinkirjaan kuin yksi nimi.
Joskus kauan sitten Birgitta ja Jahvetti unelmoivat, että kun heille alkaa tulla jälkikasvua, ostavat he suuremman asunnon, mutta niin vain unelmatkin unohtuivat ja keskityttiin vain pärjäämään päivästä toiseen.  Jahvetti oli sairaalloinen ja toisinaan kipujen vuoksi poissa töistä pitkätkin tovit ja niin sai apteekkarin tytär tehdä siivoustöitä, autella alakerran kauppaliikkeissä ja mitä milloinkin siunaantui. Ja olihan sitä, sodanjälkeisessä maailmassa.
Elämä kulki eteenpäin, tytöt menivät kouluun, varttuivat ja jossain kohtaa aika jätti isän ja äidin ja tytöt jäivät kahden. Kaarina opiskeli laulua musiikkiopettajansa johdolla, oli saanut päähänsä, että Kaarina oli kovin lahjakas ja sai Kaarina joitain roolejakin ja sen jälkeen oli Suuri Tähti. Impi kulki äidin jälkiä ja siivoili parempiosaisten asuntoja ja kaitsi lapsia. Vuodet vierivät ja molemmat asuivat edelleen lapsuuden kotiaan, aikanaan isoisä apteekkari Syreenin vanhemmilleen ostamaa yksiötä.

Tästä lähtee Nukkekotiyhdistyksen Kerrostaloprojekti ja yksi sen yksiöistä liikkeelle;
Impin ja Kaarinan asunto.

Impi Korkki vasemmalla, Kaarina Korkki oikealla -  Tarun upeat ladyt.

Ehkä keltaista keittiöön. Erjan pöydästä löytyi yksiöön upea puusohva, Ritaripannu Minnan minit, ja keltaisia astioita Kristiinan pöydästä.
Tästä voi vihdoin aloittaa.