Mairen Makkara

Iltapäivä oli kierähtänyt alkuiltaan, oli jo hämärää ja Makkosen Maire oli saapunut makkarakioskilleen. Jääkaappiin päivällä leivotut tuoreet lihapiirakat ja silmäys muuten valikoimiin; oliko kaikkea ja pitääkös huomenna jo käydä hakemassa tukusta jotain.

Oli ollut sateita koko päivän ja sama sää jatkui vielä nyt illallakin. Maire oli vähän kastunut kioskille tullessaan. Sadetakki pitäisi ehdottomasti hankkia uusi, nykyinen ei tuntun enää pitävän vettä niin kuin oli tarkoitus.  Pimeys oli kouriintuntuvaa ja tuntui, että osa katuvalojen lähettämästä valostakin hävisi jonnekkin, ennen kuin pääsi maahan saakka.

Mitenhän tänään olisi asiakkaita liikkeellä... ei varmaan jonoksi asti...

No nyt joku lähestyy... tulee ihan valoon ja suojaan katoksen alle... kyllä vaan, tutkii jo hinnastoa. Kyllä, taitaa ensimmäinen asiakas olla...

Ja Maire oli oikeassa, suuhunpantavaa listalta etsi luukulle tullut sangen parrakas mies...
Tälle herralle Maire oli myynyt iltapalaa muutaman  kerran jo aiemminkin. Mies tutkii listaa ja päätyy sitten pyytämään höyrymakkaran, kuten aina aiemminkin. Mitäs sitä hyväksi todettua vaihtamaan, toteaa tilatessaan, Mairelle... Odottaa hetken...

... ja siirtyy sitten kioskin sivuun nauttimaan kuuman makkaransa.

Mies on Eskil Stam. Varsinainen maailman matkaaja. 

Eskil on länsirannikolta kotoisin ja vaikka asuinpaikka onkin vaihtunut usein, on aina meri ollut jossain lähettyvillä. Eskilin isä oli Ahvenanmaalta kotoisin ja vaikka veri ei isää merille vienyt, niin kuin suurinta osaa sukua, vaan opintoihin ja sen kautta tullin erinäisiin tehtäviin, oli asuinpakat aina asettuneet lähelle merta, pitkin länsirannikkoa - ja sitähän riitti. 

Näin oli Eskilille meri tuttuakin tutumpi ja pienestä pojasta saakka oli kaikenlaista hanttihommaa satamista löytynyt. Sitten oli ikää karttunut, tehtävät tulleet vaativammiksi ja pieniä purjehduksia tullut tehdyksi. Ja sitten oli koittanut päivä, kun yhdessä satamassa oli Eskil astunut vähän isompaan laivaan ja sinne Eskil olikin sitten jäänyt hieman pidemmäksi aikaa. Aluksen kanssa oli tullut seilattua monet meret, nähtyä maailman eri satamia ja jos minkäkinlaista elämää niissä.

Eskil oli nyt asettunut Helsinkiin, jossa oli myös elämän varrella asunut aiemminkin. Aika näyttäisi, jäisikö asuminen tällä kertaa pitkäaikaiseksi. 
Maire oli kiinnittänyt huomiota mieheen jo aiemmin, miehen käytyä muutamaan kertaan kioskilla. Miehestä välittyi sellaista syvää rauhallisuutta, varmuutta ja läpöä.  Ja kun Maire oli tänäänkin ojentanut höyrymakkaran ja katsahtanut samalla miehen silmiin, oli kuin niihin olisi hymyn kera syttyneet myös tähdet.

... toivottavasti taas tulee... ehti Maire jo toivoa, kun mies kääntyi ja lähti.

Ilta oli kovin hiljaneinen, niin kuin Maire oli arvannutkin. Mielessä oli kyllä salaperäisen partaisen miehen käynti. Ja mukavasti lämmitti mieltä, kun nauravat silmät tulivat taas mieleen. Pitäisiköhän ensi kerralla kysyä nimeä, pohtii Maire... niin, jos mies nyt ylipäätään tulee.. 

Maire nostaa roskapussit ja varovaisesti katsoo ovesta pimeään alkuyöhön. Pitää olla varovainen, koskaan ei tiedä... tuttu kioskin pitäjä oli jokin aika sitten ryövätty juuri illalla, kun oli pistänyt kioskin kiinni.

Maire pudottaa roskat roskapönttöön ja kääntyy sukkelaan sisään sulkemaan kioskia. 

Huomenna onkin sunnuntai. Sunnuntai- ja maanantai-illat Maire nykyään pitää kioskin kiinni ja vapaata. Pitääkin käydä Kaarinalla ja Impillä kysymässä kuulumisia, ei ollakaan nähty moneen päivään. Ties vaikka tuntisivat tuon parrakkaan miehen.

* upea roskis ja siirtolava ovat Eijalta - eijulista.blogspot.com -   perinteisen aattoluukun vaihdosta. Kiitos Eija, silloin jo tiesin mihin ne tulevat, vaikka kioski oli vasta haave 🥰