Uusi vuosi

 Joulun pyhät olivat sujueet perinteisten asioiden äärellä. Aattona oli käyty Hietaniemen hautausmaalla viemässä kynttiläterveiset vanhemmille ja isovanhemmille. Sää oli aattona tavannomaisen haasteellinen; tänä vuonna liukas, ja vihmoi jäätävää tihkua. Siskokset Impi ja Kaarina kävivät käsikynkkää, kuten olivat oppineet vuosien varrella käymään ja kulkivat opitusti samaan tahtiin ja tuettiin toisia. Ja jos toinen kaatuisi, hyvin suurella todennäköisyydellä kaatuisi toinenkin.
Hautausmaalta  kotiuduttua, oli keitetty torttukahvit ja kuunneltu jolurauhan julistus.  Sitten oli ryhdytty kattamaan joulupöytää ja nautittu jouluateria. Aattoilta oli kuitenkin ollut poikkeuksellinen, kun siskokset olivat olleet vain kahden, mutta uuden vuoden aattoiltaan olivat tulossa sentään ystävät Aulis ja Rudolf. Siskokset olivat innoissaan, kun eivät olleet nähneet pieneen hetkeen ystäviään ja olipa heillä myös jännittävää kerrottavaa vierailleen, jonka olivat suunnitelleet tekevänsä näin vuosipäivänä. 

Vuosi sitten oli Rudolf Laine tuonut laatikollisen kirjeitä ja kortteja, jotka olivat tulleet hänen Antikvariaattiinsa kuolinpesän yhteydessä. Kirjeiden henkilöiden nimet ja paikan nimet olivat herättäneet Rudolfissa muistikuvia, että nimet hän oli kuullut Korkin sisarusten luona ja hän oli ottanut ne talteen ja vuosi sitten aattona antanut ne Kaarinalle ja Impille. Silloin oli koko loppu ilta mennyt niitä tutkiessa!  Ja sen jälkeen ne vasta olivatkin kiehtoneet ja vaatineet selvityksiä.  Sisarukset olivat lukeneet, tutkineet, kirjanneet ylös, tehneet muistiinpanoja ja tehneet melkeinpä salapoliisityötä kirjeiden ja korttien kanssa. Nyt heillä olikin kirjoitettuna eräänlainen kronologinen tarina, joka posteista oli selvinnyt. Tämän he aikoivat esittää illan vieraille, jotka olivat olleet mukana mysteerin alkuvaiheessa

7

Uutenavuotena oli tapana syödä vähän kevyemmin kuin jouluna, mutta jouluisia asioita, uudeksi muokattuna, kuten kinkun lopuista suolaisia pasteijoita ja puuron lopuista tehtyjä leipäsiä. Kun oli syöty, siirryttiin mukavasti istumaan ja Kaarina aloitti selvityksen - hänhän se esiintyvä taiteilija oli ja sai mukavasti tarinaan väriä... Oli käynyt selville, että kirjeet olivat Aksenja Malakoffin  kirjoittamia  kirjeitä ystävälleen Vennylle Helsinkiin monien vuosikymmenten varrelta, mutta erityisesti siskoksille merkityksellisiä olivat 1879 ja sen jälkeenkin kirjoitetut kirjeet, joissa oli heidän sukuunsa liittyvää tietoa. Aksenja oli asunut Kauppakylässä, samassa jossa Kaarinan ja Impi isoisä oli syntynyt ja jossa isoisän isällä oli ollut apteekki. Sisarukset olivat selvittäneet kirkonkirjoja, ja erilaisia dokkumentteja joita ihmisistä oli pidetty heidän asumisistaan, syntymät, kuolemat, ripille pääsyt, kuin myös ripitetyt ja kirkotetut. Ja kaikkinainen muuttoliike  ja jokaisesta kirjeestä löytyneet päivämäärät ja muut paikka- ja henkilöiden tiedot oli kirjattu tarkkaan kronologiseen järjestykseen ja täydennetty löytyneillä asioilla ja aikamoinen tieto ja tarina niistä olikin selvinnyt.
No niin, Kaarina aloitti, kun oli päästy jälkiruoka-kahveihin. Aloitan eräästä loppukesän päivästä, jona kirjeiden mukaan oli Apteekkari Syrén, isoisämme isä ja puhutaan hänestä Syren vanhempana, molemmat kun olivat Albinus Syrenejä, isoisä ja hänen isänsä.

 Niin, Aksenja Malakoff kirjoitti ystävälleen Vennylle Helsinkiin, että eräänä keäisenä päivänä oli Villa Malakoffiin tullut Apteekkari Syrén vanhempi. Oli pyytänyt tavata Aksenjaa aivan kahden, pyytänyt monesti anteeksi ja pahoitellut, että oli joutunut tulemaan tällaisen asian kanssa puhumaan ja selvitystä tekemään, mutta ei tässä muukaan auttanut. Kotona apteekkitalossa oli kaikki kuulema sekaisin... Vaimo itki aamusta iltaan eikä kyennyt sanomaan, saatika tekemään mitään ja tytär-raasu, jos ei itkenyt aivan niin paljon kuin äitinsä, kun oli kuitenkin toiveikas, oli kumminkin vähän jo ruvennut hätääntymään ja epätoivo oli nostanut  päätään niin, että oli pakko jo puhua äidilleen ja siitäkös oli kaikki tämä kauheus valjennut myös Apteekkarille.    Ja niin oli Apteekkari kertonut Akesenjalle, että oli tullut selvittämään miten asiat nyt oikein olivat ja mitä tässä oli odotettavissa... Juhannuksena oli apteekkarin nuori tytär, juuri 15 kynnykselle päässyt Juuli, Juulia, tavanut kesäjuhlassa nuoren miehen ja mennyt rakastumaan, näin oli Apteekkari antanut itsensä ymmärtää. Kovin olivat tunteet heti roihunneet.  Oli sitten tietysti rakkauden viemänä tytär-höpsö antautunut miehen vietäväksi ja käyttämäksi - krhhmm, hmm,  ymmärsihän Aksenja hyvä,  mitä tässä tarkoitettiin... Noh,  kyllähän Aksenja ymmärsi. Huokaisi hiljaa sisimmässään, syvään ja hartaasti,  puristi kädet helmassaan yhteen ja yritti olla rauhallinen ja tyyni, vaikka arvasikin jo, mitä tulossa oli. Ja tulihan se sieltä - mitäpä muuta, kuin läpimätä vävy! Tuore, mutta jo nyt täysin hunsvotiksi todettu. Samaan tapaan oli tämä vävy tavannut Aksenjan tyttären, katsonut silmiin, ottanut kädestä ja pikavauhtia huomattiin häiden olevan enemmän kuin välttämättömyys. Ja onneksi ehdittiin vihille, kun näitä tyttösiä näytti nyt ilmaantuvan sitten muitakin. Niin kuin nyt tämä Apteekkari Syrénin tytär. Voi sentään. Vävy oli tullut juhannuksena kadettikoulusta lomille ja tapaamaan juuri vihittyä vaimoaan Villa Malakoffiin ja oli sitten onnistunut ilmeisesti retkeilemään täälläkin yksin, kun nuorikko oli olotilansa vuoksi ollut kovin huonovointinen ja heikko - se ketku! Aksenja vahvisti Apteekkarille, että vihityt olivat Michail Fedorov ja Aksenjan tytär Elizaveta, että täysin turhaan apteekkarin tytär odotti kosijaansa, sitä ei tulisi, vaikka miten olisi kesän valoisina öinä lupaillut.  Apteekkari oli lähtenyt Aksenjan luota pää painuksissa, raskain askelin, vaikka oli tätä jo uumoillut, kun kylällä puhuttiin nuoresta kadettikoululaisesta Villa Malakoffin vävynä, mutta kun tytär niin kovasti oli väittänyt, että tulee ja vie, olihan se sitten käytävä tarkistamassa asia. No ei tulisi, eikä vallan vienyt... mihinkään. 

No, miltä tämä kuulostaa, kysyi Kaarina ja keskeytti hetkeksi tarinoinnin... Otetaankos tuoreet kupit kahvia ja vielä olisi joulupipareita ja hieman juustoja, niin jatkankos sittten..? Aulis oli valmis pieneen purtavaan ja juustoihin, kuten myös Rudolf, mutta sitten haluttiin heti tietää jatkoa, miten asia oli edennynyt? 

No niin... Aksenja oli kirjoittanut tästä koko vierailusta, jota kirjeessä oli kuvannut sanoin "kesän katastrofi"  ja "häpeän päivä" - Venylle.  Ja tietysti Venny vastannut. Niitä vastauskirjeitähän Vennyltä Aksenjale meillä ei ollut, nämä olivat Helsingistä, Vennyn perikunnan jäämiä,  mutta jälleen uudesta Aksenjan kirjeestä saattoi saada selville mitä oli sovittu ja suunniteltu siinä välillä.

Aksenja oli ajatellut, että pitäisi jotenkin auttaa, kun hänen vävystään oli kuitenkin kyse ja hän oli tämän rohjakkeen tuonut Kauppakylään, vaikkei muuten vävynsä tekosista vastuussa ollutkaan. Mutta samassa tilanteessa olisi voinut olla hänen oma tyttärensä, joka oli vain sattunut tuon turhakkeen tapaamaan  ennen apteekkarin tytärtä ja oli ennättänyt vihille ennen muita. Ja umpi rakastunut oli Aksenjan tytär ollut, niin hyvin oli tuo kanalja maalaillut kaiken maailman unelmia, vaikkei ollut mitään mahdolisuuksia muuttaa niistä ensimmäistäkään miksikään todeksi, tuhahteli Aksenja mielessään,  mennessään vuorostaan Syreenitaloon.  Apteekkari otti Aksenjan vastaan ja tervehtimässä kävi myös vaimo Maria, joka ei itkenyt enää aivan koko aikaa. Tytärkin oli sitten istutettu kamarin pöydän ääreen ja Aksenjakin vielä vannonut ja selittänyt, miten asiat nyt kerta kaikkiaan olivat. Sitten oli Aksenja kertonut ehdotuksen Juulille.  Aksenja oli saanut sovittua ystävänsä Vennyn kanssa, että tyttö menisi Helsinkiin,  jossa voisi tehdä sisäpiian töitä lapsen syntymään saakka.  Syntymän jälkeen lapsi annettaisiin kasvatiksi perheeseen, jossa omia lapsia ei ollut. Tämän jälkeen tyttö voisi jatkaa työntekoa, tai palata kotiinsa, tulevaisuus olisi tytön sitten rauhassa mietittävissä. Mutta tärkeintä olisi päästä nyt kiireesti pois Kauppakylästä, jottei puheet lähtisi kulkemaan. Pienellä kylällä, jossa kaikki tunsivat toinen toisensa, oli nuoren tytön mukavan olon ja elon mahdollisuudet todella herkässä.  Jos tyttö jäisi ja saisi lapsen täällä, puheet ja katseet seuraisivat aina tytön kannoilla. Surullista ja tavallaan kovin väärin, huomasi Aksenja tuntevansa, kun tämä kuitenkin oli niin kovin yleistä, mutta niin se aika vain ei suonut helppoa elämää isättömälle, saati sen äidille. Naimisiin olisi pitänyt päästä, mutta nuoret eivät kovin suosiolla toisten lapsia otttaisi, tai itse asiassa nuorten vanhemmat. Joskus joku vanhempi herra, jolla omia lapsia ei ollut, saattoi ottaa tytön vaimoksi ja lapsen omaksi, siinä olisi pieni mahdolisuus, mutta näitäkään mahdollisia ei Aksenja omalta kylältä löytänyt yhtään ehdokkaaksi, vaikka oli mielessään käynyt myös kaikki talot ja niiden asukkaat läpi.

Tyttö ei innostunut asiasta, vaikka oli jo ymmärtänyt todeksi asian, ettei lapsen isä olisi tulossa kosimaan, tai edes käymään ja todellisuus alkoi valjeta, mutta selvästi asiassa oli vieä pureksittavaa. Voi voi sentään, voivotteli Aksenja palatessaan kotiin. Tyttö oli niin kovin lapsekaskin, että hän ei ollenkaan ihmetellyt miten nopeasti sikaileva vävynsä oli onnistunut aikeissaan.

Tyypillinen ratkaisu, Rudolf heitti väliin, kun sai Impiltä uuden kupin kahvia. Miten olettekin onnistuneet kaivamaan kaikki ihmisten tunteetkin näistä kirjeistä?  - Voi, se ei tuottanut vaikeuksia, totesi Impi;  Aksenja on kirjoittanut niin tunteikkaasti  ja kauniisti ja kuvannut kaikkien tuntoja hyvin yksityiskotaisesti, erityisesti omia tunnetilojaan. Ne on pitänyt vain saada kaikki kronologiseksi tarinaksi. - No, miten siinä kävi, lähtikös tyttö, kiirehtii Aulis jälleen... 
Aksenjan kirjeistä sai kuvan, että kyllä, tyttö oli lopuksi lähtenyt Helsinkiin, yhdessä kirjeessä oli junan lähtöaika ilmoitettu Vennylle ja pyydetty asemalle vastaan. 

Olipas kovin hyvä tuuri, että näitä asioita ei kaikkia sovittu ja hoidettu vain telefoonin välityksellä, vaikka molemmissa taloissa oli telefoonikoneet olleetkin. Muuten olisi nämä asiat jääneet vallan salaisuuksiksi. Se johtui puhtaasti siitä, että kumpikaan rouvista ei luottanut sentraaleihin ja siihen, että asiat olisivat jääneet vain ystävättärien välisiksi.  Tytön vaiheista Vennyllä, ei ollut enempää tietoa. Venny niistä oli varmasti kertonut Aksenjalle, mutta niitä kirjeitä ei ollut käytettävissä.   Sen verran oli viestin vaihdosta selvinnyt, että tyttö oli tavannut erään nuoren sekatyömiehen, ja oli mennyt vihille hänen kanssan ja se olisi tapahtunut jopa ennen lapsen syntymää?   Aksenjan kirjeistä Vennylle oli selvinnyt, että Aksenja oli ollut jonkin aikaa yhteydessä vielä Apteekkari Syreniin, joka oli itsekin muuttanut Helsinkiin nopeahkosti tyttären jälkeen ja perustanut apteekin sinne. Aksenja oli ymmärtänyt, että ratkaisu oli jotenkin liittynyt tyttäreen  ja hänen  asioiden hoitoonsa. Syreenitalo Kauppakylällä oli ollut muuton jälkeen tyhjillään usean vuoden, kunnes Lev ja Sofka - nimiset olivat sen sitten ostaneet. Hekin olivat jotain kautta Kaarinalle ja Impille sukua, ilmeni Aksenjan kirjeessä pienessä huomautuksessa. Kaarinalla ja Impillä itse asiassa voisi olla elossa olevia sukulaisiakin, mutta niitä he eivät olleet vielä löytäneet. Apteekkarin tyttären nimi avioliiton jälkeen ja miehen nimi olivat puuttuneet kirjeistä. Ehkä niitä ei Aksenjakaan ollut kuullut.  Kovin paljon oli salattua, tai puhumatonta asiaa näemmä Kaarinan ja Impin menneisyydessä ja perheessä ollut.  Kaarina totesi, etteivät he olleet milloinkaan kuulleet äidin kertoneen, että hänellä olisi ollut täti, vielä vähemmän serkku,  eikä isoisän, että tällä olisi ollut sisar ja tällä mahdollisesti myös lapsia. Sisaruksia oli isoisällä ollut itse asiassa kaikkiaan neljä, se oli ilmennyt kirkon kirjoista, mutta kolme muuta, jotka syntyivät isoisän ja hänen vanhemman sisarensa Juulin välissä, olivat kuolleet joko syntyessään, tai alle puolivuotiaina. Näistäkään ei muistettu koskaan kuullun. No, ne taisivat olla sellaisia asioita joita ei liiemmin muutenkaan naiset kellekkään puhelleet. 

No olihan tarina, Aulis totesi. Miten tästä eteenpäin? - No, kyllä kiehtoisi saada selville mitä isoisän sisarelle ja mahdolliselle lapselle oli tapahtunut? Onko kaupungissamme vielä sukua, se olisi todella hauskaa, kun olemme aina ajatelleet, että meitä on vain me. Niin, tämä lähempi aika on hieman vaikeampaa tutkittavaa ja tuntuu, että ei heti löydy mitä haluaisi ja kun puuttuu niitä nimiäkin, mutta selvittelemme. Melkeinpä on kaikki paperit kyllä nyt ruodittu moneen kertaan. 

Rudolf on kirjeistä kehrätyn tarinan innostama myös ja lupaa käydä vielä tuon pesän tavarat uudelleen läpi. Rudolf on tarkka ja hyvä luetteloimaan ja aina ei ennätä tutkia joka laatikkoa ja laukkua perinpohjin heti, mutta muistaa, missä on kyseiseen pesään liittyvää esineistöä ja lupaa tutkia ne vielä, jospa hyvinkin jokin ratkaiseva palanen löytyisi. Niin, nyt olemme saaneet palapelin jo aika suureksi, mutta vielä puuttuu paljon palasia, tuumaa Impikin. 

 Hei, mitäpä jos lähedemme yhdessä vähän happihyppelylle tähän väliin? Voisimme mennää Mairen Makkaraan tapaamaan Mairea,  hänellä taitaa olla kioski pidempään auki  tänään Uuden Vuoden kunniaksi. Onkohan kaupungilla hulinaa?!

 Rudolf sanoi menevänsä kotiin, väsytti, mutta ise asiassa suunnitteli hakevansa yhden vanhan pyykkikorillisen paperitavaraa liikkeestään, jonka muisti vielä olevan käymättä läpi. Se oli  tästä samasta ostoerästä, joista oli nämäkin niin jännittävät tarinat selvinneet. Ja jotka olivat tosia ja tulleet häntäkin näin lähelle! 

Siskokset lähtivät Auliksen kera makkarakioskille. Melko rauhallista näytti olevan. Otan kyllä lihapiirakan nakilla, pyysi Kaarina. Impi ja Aulis tekivät omia tilauksiaan. 

Pyydetäänkös Maire huomiseksi kylään, innostui Kaarina  joka rakasti, kun oli ihmisiä joille puhella. No, kyllähän se käy, mitenhän Maire on ajatellut pitää kioskiaan auki..  

No, toivotetaan kuitenkin jo tänään kaikille Hyvää Uutta Vuotta!

Mairen Makkara

Iltapäivä oli kierähtänyt alkuiltaan, oli jo hämärää ja Makkosen Maire oli saapunut makkarakioskilleen. Jääkaappiin päivällä leivotut tuoreet lihapiirakat ja silmäys muuten valikoimiin; oliko kaikkea ja pitääkös huomenna jo käydä hakemassa tukusta jotain.

Oli ollut sateita koko päivän ja sama sää jatkui vielä nyt illallakin. Maire oli vähän kastunut kioskille tullessaan. Sadetakki pitäisi ehdottomasti hankkia uusi, nykyinen ei tuntun enää pitävän vettä niin kuin oli tarkoitus.  Pimeys oli kouriintuntuvaa ja tuntui, että osa katuvalojen lähettämästä valostakin hävisi jonnekkin, ennen kuin pääsi maahan saakka.

Mitenhän tänään olisi asiakkaita liikkeellä... ei varmaan jonoksi asti...

No nyt joku lähestyy... tulee ihan valoon ja suojaan katoksen alle... kyllä vaan, tutkii jo hinnastoa. Kyllä, taitaa ensimmäinen asiakas olla...

Ja Maire oli oikeassa, suuhunpantavaa listalta etsi luukulle tullut sangen parrakas mies...
Tälle herralle Maire oli myynyt iltapalaa muutaman  kerran jo aiemminkin. Mies tutkii listaa ja päätyy sitten pyytämään höyrymakkaran, kuten aina aiemminkin. Mitäs sitä hyväksi todettua vaihtamaan, toteaa tilatessaan, Mairelle... Odottaa hetken...

... ja siirtyy sitten kioskin sivuun nauttimaan kuuman makkaransa.

Mies on Eskil Stam. Varsinainen maailman matkaaja. 

Eskil on länsirannikolta kotoisin ja vaikka asuinpaikka onkin vaihtunut usein, on aina meri ollut jossain lähettyvillä. Eskilin isä oli Ahvenanmaalta kotoisin ja vaikka veri ei isää merille vienyt, niin kuin suurinta osaa sukua, vaan opintoihin ja sen kautta tullin erinäisiin tehtäviin, oli asuinpakat aina asettuneet lähelle merta, pitkin länsirannikkoa - ja sitähän riitti. 

Näin oli Eskilille meri tuttuakin tutumpi ja pienestä pojasta saakka oli kaikenlaista hanttihommaa satamista löytynyt. Sitten oli ikää karttunut, tehtävät tulleet vaativammiksi ja pieniä purjehduksia tullut tehdyksi. Ja sitten oli koittanut päivä, kun yhdessä satamassa oli Eskil astunut vähän isompaan laivaan ja sinne Eskil olikin sitten jäänyt hieman pidemmäksi aikaa. Aluksen kanssa oli tullut seilattua monet meret, nähtyä maailman eri satamia ja jos minkäkinlaista elämää niissä.

Eskil oli nyt asettunut Helsinkiin, jossa oli myös elämän varrella asunut aiemminkin. Aika näyttäisi, jäisikö asuminen tällä kertaa pitkäaikaiseksi. 
Maire oli kiinnittänyt huomiota mieheen jo aiemmin, miehen käytyä muutamaan kertaan kioskilla. Miehestä välittyi sellaista syvää rauhallisuutta, varmuutta ja läpöä.  Ja kun Maire oli tänäänkin ojentanut höyrymakkaran ja katsahtanut samalla miehen silmiin, oli kuin niihin olisi hymyn kera syttyneet myös tähdet.

... toivottavasti taas tulee... ehti Maire jo toivoa, kun mies kääntyi ja lähti.

Ilta oli kovin hiljaneinen, niin kuin Maire oli arvannutkin. Mielessä oli kyllä salaperäisen partaisen miehen käynti. Ja mukavasti lämmitti mieltä, kun nauravat silmät tulivat taas mieleen. Pitäisiköhän ensi kerralla kysyä nimeä, pohtii Maire... niin, jos mies nyt ylipäätään tulee.. 

Maire nostaa roskapussit ja varovaisesti katsoo ovesta pimeään alkuyöhön. Pitää olla varovainen, koskaan ei tiedä... tuttu kioskin pitäjä oli jokin aika sitten ryövätty juuri illalla, kun oli pistänyt kioskin kiinni.

Maire pudottaa roskat roskapönttöön ja kääntyy sukkelaan sisään sulkemaan kioskia. 

Huomenna onkin sunnuntai. Sunnuntai- ja maanantai-illat Maire nykyään pitää kioskin kiinni ja vapaata. Pitääkin käydä Kaarinalla ja Impillä kysymässä kuulumisia, ei ollakaan nähty moneen päivään. Ties vaikka tuntisivat tuon parrakkaan miehen.

* upea roskis ja siirtolava ovat Eijalta - eijulista.blogspot.com -   perinteisen aattoluukun vaihdosta. Kiitos Eija, silloin jo tiesin mihin ne tulevat, vaikka kioski oli vasta haave 🥰

Joulun postia - siirretty, julkaistu myös Nukkekotilehdessä 2018

 Impi ja Kaarina Korkin asunnosta kuului aamutuimaan jo hiljaista liikehdintää. Siellä oli puurokattila hautumassa hellalla,  radiossa soi ja Impi hyräili hiljaa mukana; Joulumaa on muutakin kuin pelkkää toiveunta….  Sekoitti välillä puurokattilaa, jottei se palaisi pohjaan. Se kun otti niin herkästi kiinni.

Impi oli noussut jo varhain, kuten tapasi tehdä muulloinkin. Aamut olivat mukavia. Sai nauttia rauhallisesti kahvit,  kuunnella  uutiset ja samalla seurata, kun oma talo ja kaupunki hiljalleen heräilivät. Vastapäiseen taloon syttyivät valot ikkunoihin yksi toisensa jälkeen, kuin monisilmäinen jättiläinen olisi availlut silmiään. Oman asunnon yläkerrasta  kuului vaimeaa askellusta ja oven narinaa, jossain joku yski rankasti ja toisaalla kuului jo miten asunnon ovi rappuun suljettiin naksahtaen ja sitten helisi hissin ovet. Talo heräsi eloon.

Impillä oli takana kiireiset viikot. Hän oli käynyt monessa kodissa tekemässä joulusiivouksia ja autellut joulun valmisteluissa. Monet olivat iloisia avusta ja iloinen oli myös Impi saamastaan korvauksesta. Erityisesti rahallisesta. Jokainen ropo oli enemmän kuin tarpeen.

Kaarina kuului heränneen. Impi vei hänelle riisipuuron. Aattoaamu alkoi perinteisesti riisipuurolla. Kaarina tosin söi sen,  ei niin jouluisasti,  mansikkahillolla.

Kaarinan mieli oli keveä ja hyvin nukuttu yö eilisen joulukonsertin jälkeen antoi mukavat eväät aaton viettoon. Kaarina lusikoi puuronsa, pukeutuu ja sitten kiirehdittiin hautuumaalle.  Puuro lämmitti vielä mukavasti vatsassa, kun  siskokset lähtivät ovesta ulos.

Kaupungilla tuuli, mutta yhteisesti he päättivät mennä jalan. Kummatkin nostivat kauluksiaan ja kietoivat villahuivia vielä vähän poskienkin suojaksi, ottivat sitten toisiaan käsikynkästä ja lähtivät kohti Hietaniemeä.

Matkalla Kaarina kertoi joulukonsertista tarkemmin, ruoti laulut ja laulajat ja oli erityisen tyytyväinen omaan esitykseensä. Ainahan Kaarina yhden laulun esitti, vähintäänkin, oman seurakunnan kirkko kun oli kyseessä. Pianisti vain ei ollut ollutkaan niin taitava kuin yleensä. Kaarinahan lauloi vain pianon säestyksessä, hän ei pitänyt urkujen mahtipontisesta soitannasta jonka kanssa joutui suorastaan kilpailemaan.

Hautuumaalla oli jo paljon ihmisiä, vaikka monet kävivät vähän myöhemmin, jolloin hämärässä loistavat sadat kynttilät loivat kauniin tunnelman. Usein aattona oli tuulinen ja sateinen ilma. Milloin pyrytti, milloin satoi silkkaa vettä ja kynttilöitä oli hankala saada palamaan. Tänään oli kuitenkin pikkupakkanen ja lumi maassa, pienen tuulenpuuskan pyyhkiessä hetkittäin kulkijoita.

Haudalla hiljennyttiin. Sinne olivat päätyneet vierekkäin molemmat vanhemmat, Jahvetti ja Birgitta. Ja vieressä lepäsivät Birgitan vanhemmat Apteekkari Syren ja vaimonsa Maria. Kovin pitkällä Kauppakylän vainioista ja kylänraitista. Kaarina asetti haudoille kiveä vasten nojaamaan männynhavuista kiedotun kranssin. Impi otti pussista jäiset pihlajanmarjatertut ja laski ne kranssien lomaan, asetteli ja sommitteli. Katsoi vähän kauempaa ja kohensi jotain kohtaa, kunnes oli tyytyväinen. Pihlajanmarjatertut oli jo syksyllä poimittu ja säilytetty pakasteessa tätä varten. Sitten kynttilälyhdyt. Molemmin puolin kranssia.

Hyvää joulua isälle ja äidille! – toivottivat molemmat.. Hyvää joulua vaari ja mummu.

Takaisin tullessa oli ovenkahvaan sidottu kukkapuketti.  Lähitalon perheeltä. Eritoten Impi sai jouluna tervehdyksiä. Suklaata ja kukkia, koristeltuja pipareita,  lasten tekemiä koristeita perheiltä, joissa kävi auttelemassa.  Kaarina irrotti kukan ja molemmat astuivat eteiseen. Posket punaisina ja vaatteista mukana leviävän kylmän ilman saattelemana Impi kiirehti laittamaan kahvipannun päälle.  Ehdittiin mukavasti kuulemaan joulurauhan julistus. Suomen Turusta. Impi toi kupit kahvia ja sen seuraksi nautittiin joulutortut. Istuttiin kamarissa ja oltiin hetki hiljaa. Kaarinakin, vaikka nauttikin oman äänensä kuulemisesta.

Sitten lämmitettiin laatikoita. Impi oli jo useana vuonna käynyt paistamassa erään lääkäriperheen joululaatikot ja samalla Impi sai näistä ottaa itselle yhdet, niin ei erikseen tarvinnut kuin kotona laittaa uuniin ja lämmittää. Kinkku oli paistettu jo edellisenä iltana. Impi oli jäänyt sitä vahtimaan, kun Kaarina oli lähtenyt kirkkoon  esiintymään joulukonserttiin.

Kaupunki hiljeni ja liikennekin vaimeni. Ikkunoissa loistivat joulun tähdet, tai kynttilät. Iltapäivästä, kun Antikvariaatti oli sulkenut ovensa, tuli Rudolf Laine ja omalta suunnaltaan Aulis Winsten,  jouluaterialle.  Siskokset eivät oikein muistaneet mistä yhteinen aaton vietto oli saanut alkunsa, mutta nyt se oli jo vakiintunut tapa.

Aulis lausui joulurunon tervehdykseksi jo heti eteisessä, ojensi tuomisensa; hunajaa ja joulukaramelleja. Rudolf saapui heti perään. Toivotti hyvät joulut, riisui talvivaatteet ja laski kohtalaisen kokoisen pahvirasian eteisen lattialle. Tämä on teille, mutta paneudutaan siihen vasta ruokailun jälkeen.

Ja sitten käytiin pöytään. Laatikoita oli joka sorttia, oli rosollia ja silliä ja tietenkin suuri kinkku.  Ennen kuin aloitettiin, lausui Aulis jouluevankeliumista  otteita. Hartaalla, värikkäällä äänellä ja sitten syötiin. Hetki hiljaa, vain joulun makuja maistellen. Itse kullekin nousi omia muistoja joiden parissa oltiin. Sitten niitä jaettiin toisten kanssa. Naurettiin, kerrottiin mukavia sattumuksia ja haikeitakin asioita. Joulu herkisti laajaan tunneskaalaan.

Kun oli syöty, siirryttiin pöydästä ja Rudolf kävi hakemassa laatikkonsa. Hän ojensi sen Kaarinalle.

Jonkun tavaraerän mukana tuli kasa kortteja ja kirjeitä. Käyn aina ne läpi harvinaisten korttien ja postimerkkien varalta. Nyt lukiessa tuntui jotenkin tutulta nimet; Kauppakylä ja  apteekkari Syren ja otin nämä erilleen. Kaarina ja Impi innostuivat, heidän ukkinsa… apteekkari Syren. Molemmat alkoivat tutkia vanhaa postia. Allekirjoittajana on Aksenja, tai Aksenja Malakoff, päiväykset usein kuluneet ja postileimatkin useimmat lukukelvottomia.  Monet alkoivat toivotuksilla; parahin Venny, rakas ystäväni Venny, Venny hyvä…  kiitettiin kirjeistä, vierailuista ja kerrottiin kuulumisia. Sitte joissain mainittiin Syreenitalo, apteekkari Syren ja peitellysti tytär ja tyttärelle tapahtunut onneton  asia.  Mitä ihmettä tämä on, Kaarina on aivan kiihdyksissään. Eihän tämä voi olla ukista kyse. Ukkihan oli pitänyt apteekkia Helsingissä…  No niin… mutta Ukin isähän  oli myös apteekkari Syren. Toimi Kauppakylässä ennen Helsinkiin tuloa perheensä kanssa. Apteekkarin tytär… äitikö..  Vai oliko ukilla sisarta.. Ei muistanut kumpikaan. Ja mikä ihmeen onnettomuus…

Aulis seurasi jännittyneenä papereiden ja kirjeiden läpikäyntiä... Glögi lämmitti...

Kaarina ja Impi lukivat vuoron perää aina uusia ja uusia kortteja ja kirjeitä ja yrittivät saada niihin jonkin tolkun. Aika kului…

Ikkunassa, oranssin joulutähden takana leijailija valkeita hattaroita, oli alkanut sataa lunta. Jouluaatto kääntyi hiljalleen iltaa, kun Impi keitti vielä uuden pannun kahvia, laittoi voileipiä ja kuumat glögit.  Tässähän menisi jouluyökin. Ja mukavasti se sitten pantaisiin menemään, jos niin oli tarvis.

Makkosen Maire - siirretty postaus 23.12.2022

  Kerrostalossa, Kaarinan ja Impin naapurissa, asuu Makkoset. Maire Makkonen. Mieskin Mairella on, mutta häntä naapureista ani harva muistaa nähneensä. 

Ei sen puoleen, ei kovin usein viimeisten vuosien aikana Mairekaan.

Makkosilla on kuitenkin pieni yksiö (fyysisesti tulevana projektina paloissa vielä 😀) kaksi kerrosta Kaarinan ja Impin asunnon yläpuolella.  Vuokra yksiö, jossa Maire on viihtynyt yksinolosta huolimatta  oikein hyvin.

  
Naimisiin Makkoset menivät, kuten usein kävi; olosuhteiden auttamina. 

Pari tanssi-iltaa: ... "on soitto taas vaiennut, viimeiset lähteneet, on, yön syliin pois..." ja valssin jälkeen Makkonen oli saatellut ihan kotiin saakka. 

Sitten olikin lapsi ilmoitellut tulostaan ja nopeasti sovittiin vihkipäivästä. Ennen vihkimistä oli kuitenkin käynyt jotain ikävää, ja lasta ei enää ollut tulossa, jolloin Makkonen oli sanonut Mairelle, ettei hänen tarvitsisi mennä naimisiin, jos ei Maire haluaisi. 

Mairen oli vaikea päättää niin tärkeästä asiasta ja yks kaks sovittu päivä tuli ja meni ja Maire huomasi olevansa rouva Makkonen.

Melko nopeasti herra Makkonen lähti Norjaan kalatehtaille. Luvassa oli ruhtinaalliset tienestit ja tulevaisuudessa siinti parempi, leveämpi leipä ja elämä. Ja kyllähän sieltä ihan mukavasti  Makkonen tienasi. Sai tuotua aina mukavan tilipussin vapaillaan käydessään.  Sitten Makkonen suunnitteli, että Mairekin lähtisi mukaan, muutettaisiin kokonaan Norjaan.
No, sitä jäi Maire miettimään. Aika suuri päätös niin äkkiä tehtäväksi. 

Niinpä Makkonen kävi aina vapaillaan kotona. Sieltä asti ei ihan joka vapaapäiville kuitenkaan tultu, vaan pidemille lomille sitten vasta.

Aikaa myöden lomat alkoivat harveta ja Makkoselta tuli postiosoituksena  pikku summat. Ja lähetti kirjeen, tai kortin. 

 Maire ei itse asiassa muistanut milloin viimeksi olisi miestä nähnyt ja ajan myötä kävi yhä selvemmäksi, ettei Maire sitten olisi muuttamassa.

Kortti silloin tällöin. Niitä tuli välillä Englannistakin, Tanskasta ja sitten taas Norjasta.  Ja nyt kummallisesti sisä-Suomen pieneltä paikkakunnalta viimeiset.  Ystävät sanoivat, että toinen nainen sillä siellä on. Ihan vihkimätön perhekin, mutta ei Maire asiaa sen kummemmin selvittänyt.

Pelkäsikin vähän, mitä löytäisi ja ehkä sitten pitäisi  koko asiallekin silloin tehdä jotain.

Kovin oli iso asia selvitettäväksi. No, tuonnempana, jos ei Makkosesta kuuluisi mitään tuon varmempaa.

Mairella oli oma grillikioski kaupungilla. Aloitti jo aamulla lihapiiraiden taikinalla ja jatkoi alku illasta grillillään. Kunnon lihapiirakkaa kahdella nakilla ja höyrytettyä makkaraa.  Kurkkusalaattia ja sipulia. Sellaista yksinkertaista ja perinteistä. Maukasta. Sitä sai Maire Makkosen Grillistä!

Nykyään menekki ei enää ollut niin hyvä. Sitä mukaa, kun jokin liike lopetti, avasi siihen uusi Pizeria.

 Kuskasivat kotiinkin, ei tarvinnut vaivautua paikan päälle.

 Aamuyöllä olisi ehkä ollut menekkiä enemmän, kun ravintoloista tuli nuorta ja nälkäistä väkeä, mutta Maire ei uskaltanut. Oli ruvennut sulkemaan aikaisemmin, kun meno kaupungilla oli aikamoista nykyään yön pikkutunteina. Ennen sitä oli kunnon humalaisia liikkeellä joiden kanssa Maire aina pärjäsi,  mutta nyt tuntui että kaikkea muuta, vihamielistä, agressiivista ja rähisijä porukkaa. 

Maire päästi joskus mieleensä pienen epäilyn, että mitä sitten, kun Grilliä ei kannattaisi, tai uskaltaisi oikeasti enää pitää. Mikä sitten olisi edessä...,  mutta toisaalta, sitä voisi miettiä sitten paremmalla ajalla.

 Tänään oli vapaa päivä. Yhden hän piti viikossa ja tämän hän viettäisi naapurin Impin kanssa. 

Pitääkin pistää takki päälle ja lähteä alakertaan. Oli aurinkoinen päivä ja sovittiin että käydään kaupungilla, Rudolf Laineen pitämässä Antikvariaatissa. Olisikohan Aulis Winstén paikalla. Usein oli.

*********

Paljon oli Mairella suuria asioita pohdittavana, mutta  kun tarkemmin häntä katsoo, niin ehkä hän ei niin piittaakaan. Maire taitaa kumminkin pärjätä aina!

Nyt ollaan onnellisia.... - siirretty postaus 19.11.2015

 No nyt ollaan onnellisia!

Kaarina ja Impi - ja kyllä varmaan eniten minä;

Keittiö sai kaapit - ja juu, juu en, en tosiaankaan ole tehnyt niitä itse,

vaan ihanainen Kekäleen Maija - Äiteenäkin tiedetään (no Pirren oma Äitee) ja  erittäin taitavana
puu(kin) tekijänä.

Ei voisi onnellisempi nyt olla  <3

*

Ja juu, jääkaappiin saa laitettua valon - ja siinä on aukeava pakastelokero, lasihyllyt ja
lasinen vihenneslaatikko ja ovilokerot, ihan kun oikeat.

Ja juu-u. hellaankin saa valon, siinä on peltien säilytys luukku alhaalla, ja pelti tietenkin...

Koekiinnitetty ja yläkaapit vielä tukien varassa....

... ja tiskipöytä kahdella altaalla, tulppineen, kuivauskaapissa ritilät, ja kaikki kaapit ja laatikot aukeavat...

Niin on Kaarinakin hämillään, ettei tiedä montakos "köyhää ritaria" tänään söisi!

Suur kiitos Maijalle! <3

Leijun varmaan monta viikkoa

Rudolf Laine - siirretty postaus 11.10.2015

 Kaarinan ja Impin yksiö näyttää saavan uusia vieraita...

Ja erittäin persoonallisia sellaisia. Kaikki enemmän tahi vähemmän taiteellisia,
intellektuelleja ja charmantteja persoonia.
Teelle ja köyhiä ritareita nauttimaan saapuu Rudolf Laine.

Naapuri kortteliin kahden suuren kerrostalon väliin on jäänyt kaupungin isien harmiksi ja kaupunkilaisten iloksi vanha puutalokortteli jonka yhdessä rakennuksessa on tummasävyinen, hämyinen ja salaperäinenkin antikvariaatti; Seitsemän Meren Laulu.
Osto- ja myynti toimintaa siellä harjoittaa Rudolf Laine. Vähintäänkin liikkeensä näköinen, vai voisiko sanoa, että liike myötäilee pitkälti Rudolfin mielenliikkeitä.
Liikkeen pölyn ja vanhojen kirjojen tuoksussa usein viettää aikaa myös Aulis Winstén.
Siellä piipahtelee myös Impi, mutta Kaarina odottaa aina, että Rudolf saapuu hänen luokseen.
Pöly käy Kaarinan kurkkuun ja äänihuulet, arka instrumentti, on vaarana mennä epäkuntoon, tai peräti vaurioitua.
Tosin siitä on jo aikaa, kun Kaarina on viimeksi lavalla äänihuuliaan avannut, mutta iäkkäämmillekin saattaa tulla kysyntää, ainakin näin lahjakkaille ja siksi on herkästä instrumentista pidettävä huolta.
Niinpä Rudolf visiteeraa säännöllisesti pienessä yksiössä.

Tällä kertaa tarjolla on mansikoita...

ja Impin köyhiä ritareita teen kera

Rudolf tuo aina sähköä pienen huoneen tunnelmaan sinne saapuessaan

Lähipäivien taiteelliset tapahtumat ruoditaan erittäin tarkkaan...

... taide näyttelyt arvostellaan, kirjallisuusmatineat...

.. ja eritoten konsertit ja teatteri esitykset käydän läpi hetki hetkeltä

ja aina joku heistä on ollut paikalla joten saadaan ihan paikan päältä myös tunnelema- ja vieras raportit.

...usein päivä ennättää vaihtua iltaan ja puhetta riittää  monesti vielä
 pitkälle yöhön pienen yksiön pöydän äärellä
ennen kuin siitä maltetaan nousta ja lähteä nukkuvan kaupungin
kaduille ja kotiin -  joskus vakaasti, joskus hiukan epävarmemmin askelin,
mutta joka kerta erittäin iloisin mielin.

Kerrostaloelämää - siirretty postaus 24.9.2015

 Kerrostalossa jatkuu elämä vaikka seinistäkin vielä osa puuttuu - tuulista on.

Mutta niin on väkevästi valmistumisessa Korkin sisarusten arki mukana...
Ja eihän tämä elo näköjään pysy enää pelkästään heidän arkena, vaan siihen tupsahtelee jo ystävätkin;
Aulis Winstén.
Aulis tuntee suurta paloa taiteisiin ja on erityisesti teatterin ja musiikin ystävä. Hän kirjoittaa joskus värssyn jos toisenkin ja kovin mielellään myös lukee niitä. Joskus ajautuu herkkään tilaan ja suuressa tunnekuohussaan ryhtyy lausumaan niin omia, kuin suurten taitajien runoja ja kuolemattomia sanoja.
Ja se on lausuntaa se, jos mikä!

Aulis ennättää istahtaa jo pöytään ja Impi tuo juuri paistuneita köyhiä ritareita, kun Kaarina nousee ja komentaa Auliksen uudelleen liikkeelle...

ja katsomaan kylpyhuonetta...

 

...ja kurkkaamaan keittiötä (jaa-a missähän se Impi on ritarit paistellut?)

No. mitä mieltä olet?

 

Ja taas istutaan mukavasti pöytään...

 

Kyllähän tässä näiden tarjoilujen äärellä varmaan jokin mielipidekin vielä kehittyy..

 

Niin, huomasittekos; vessassa on ovi!